Aleksandran työskentely oli nopeaa. Hauskasti
sitä kuvaa putulalaisen Riia Tuloseen kuvaus. Kun naapurissa
asunut Riia kouluikäisenä oli halukas saamaan oman
elämänkukkansa, hän polvet vähän vapisten
seisoi Aleksandran kodissa. Tyttöä ihmetytti se, että
taiteilija sulki silmänsä. Nopeilla
pyöröliikkeillä hän täytti paperia. Riiaa
jännitti, osuvatko kukan varsi lehdet ja kukkanen paikoilleen.
Saamaansa kuvaan hän oli hyvin tyytyväinen.
Kristus-kasvot Aleksandra teki naapuriensa ja
läheistensä juhlatilaisuuksiin, häihin ainakin.
Elämän kukan hän piirsi jokaiselle luonaan
käyneelle. Sellaisia on museon kokoelmassa suuri
määrä, jotka taiteilija on omistanut suurmiehille eri
puolilta maailmaa.
On pohdittu voiko taide olla parantavaa. Moni
pitää Aleksandra Ionowan taidetta parantava. Se parantaa
antamalla voimaa. Jokainen teos nostaa katsojan
mielen ylös. Jokaisessa taulussa on valo läsnä.
Ionowan taiteen näkeminen hiljentää jo
senkin vuoksi, että jokainen teos on tehty paljain sormin ilman
sivellintä. Hänen tekniikkansa oli erittäin nopeaa.